Muffinssit eivät ole enää muffinsseja. Voit nykyään kutsua niitä nimellä cupcakes. 

Nimen kansainvälistymisen lisäksi kuivien muffinssien kuorrute on lisääntynyt. 

Pakko kokeilla, näyttää niin kivalta. 

Samalle koitoksien listalle ovat joutuneet (= päässeet) myös keväällä lehtien 

sivuille ja nettiin ilmaantuneet cakepopsit. 

Mikään ei kuitenkaan tunnu miltään ilman tyttötyttö-kekkereitä. 

Värejä, makuja, kuvia, ähkyä, naurua ja sotkua. 

Elämää.

 

Viimeksi mainitulle kierrätystorille olisin vienyt kasan sinisiä lasiastioita. 

Mutta kun en löytänyt mitään  mihin niitä vaihtaa, kannoin ne takaisin kotiin.

 Elämän vaihtaminen ei siis onnistunut.

Tänään kuitenkin yllättäen keräsin sitä.

Löysin idean! 

(vaihdan ehkä isomman lampun)

Joskus olisi isoa pientä tehdä vaikka banaanikakku! Tai muu lapsena murusteltu kuivakakku. Vuoka on puuttunut, mutta ei puutu enää. Samalla törmäsin omistamieni kahvikuppien sukulaiskattilaan ja kun kerta vanhahko, vanhoista tavaroista tietävä herra sitä kehuskeli, otin myös mukaan. 

Edelleen toukokuu ja ainoat kukat purkissa ja pullossa. 

Mutta onneksi on kukkia. 

Ja onneksi on viikonloppu, hetkellisessä innostuksessa siivottu luukku, 

aurinkoinen ilta ja MM-kisat. 

Luulen pärjääväni tämän illan näillä. 

Huomenna useiden kaupunkien siivoustalkoot, joihin myös tämä kaupunki osallistuu. 

Kierrätystorin määräohjeena on tuo ja vie jotakin. 

Jos siis kävis keräämässä taas vähän elämää.

Valkovuokkoja ja vaahtokarkkeja!

Toukokuun alku,

etelässä hiirenkorvat ja valkovuokot.

Sama toukokuun alku ja pohjoisessa satoi yöllä 20 cm lunta.

Eikö kaakaota vaahtokarkeilla juodakin aina talvella?

Huomion arvoista sekin, että lumisateen vuoksi verkkolehdessä oli iso otsikko: 

Rovaniemellä santoi niin ja niin paljon lunta.

Jos sama olisi tapahtunut etelässä, vaikka Helsingissä, otsikkona olisi luultavasti ollut: 

Suomessa satoi yöllä poikkeuksellisen paljon lunta.

Uutisten perusteella Suomessa on välillä helteitä, myrskyjä, sateita, ukkosia ja pakkasia. 

Yleensä niitä ei silloin ole pohjoisessa.

 Pohjoisen säät on ihan erikseen.

Löysin. Ja otin mukaan. Ja nyt mietin mitä noille tekisin vai tekisinkö mitään.

Yhden kirpparin kokemuksella voin sanoa, että Kokkolan vanhakaupunki on vanhojen huonekalujen ja vanhoja huonekaluja metsästävien ihmisten kohtaamispaikka.

Lenkillä pysähdyttiin lähetystorilla ja sieltä bongasin tuolin. 

Tuolissa olevan lapun mukaan heitä olisi yhteensä kuusi. Myyjän kanssa niitä sitten metsästimme.

Kuljimme vanhassa puutalossa huoneesta huoneeseen, aina vain seuraavaan ja seuraavaan. 

Välillä kävimme ulkovarastossa, ullakolla ja vintillä. 

Melkein kaikki huoneet ja varastot olivat täynnä vanhaa tavaraa. Meinasin jäädä sinne, mutta en jäänyt. Lopulta kadoksissa olleet tuolit löytyivät. 

Valitsin niistä parhaimmat, jotka sitten päätyivät kassakoneen kautta pihalle, 

kainalossa majapaikkaan ja auton takapenkillä kotiin.

Oli aika pientä isoa hiippailla siinä talossa ja kurkistella jännityksellä jokaisen oven taakse. 

Ja vielä luvallisesti.

"Puhetta ja melua voi saada aikaan yksinkin, mutta hiljaisuuteen tarvitaan kaikkien yhteistyötä."

Tällä hetkellä aiheutan melua lähinnä selailemalla paperinippuja ja nitomalla niitä yhteen. 

Todellisia isoja pieniä; miten onkaan niin mukava järjestellä asioita silloin 

kun niitä pitäisi oikeasti tehdä? Taas toteutuu aiemmin kerrottu ajatus siitä, että työhön ei touhulta ehdi. Mutta tuntuu tuo järjestelykin tehokkaalta. Paperipino kasvaa kasvamistaan 

ja artikkeleiden kadonneet sivut löytävät toisensa ja päätyvät samaan nippuun.

Todellisuudessa nuo kaikki artikkelit pitäsisi lukea..

Ehkä seuraavaksi!

Pääsiäinen tuli, oli ja meni. Sen kuitenkin muistaa auringosta, aamubrunssista, hiihtoladuista, kelkkailusta, illallisista ja jälleen kerran - ihanista ihmisistä! 

Olen monesti todennut, että ihania ihmisiä ei voi olla liikaa. Ei voikaan, eikä värejä. 

Parasta siis ihanat ihmiset ja monet värit samassa paikassa samaan aikaan!

Pääsiäisenä hiihdin asiakkaiden kanssa joen jäällä ja ihastelin paikallisten monipuolisia liikkumistapoja. Yksi potkutteli potkukelkalla, toinen pyöräili, kolmas veti perässään ahkiota, neljäs kelkkaili, 

viides ajeli kelkalla perässään stigassa istuva lapsi, kuudes käveli, 

seitsemäs hiihti selässään kantoreppu ja vauva, 

kahdeksas veti perässään isompaa suksilla kulkevaa vaunua, jossa istui pari pientä, 

yhdeksäs hiihti yhdessä polvenkorkuisten kanssa ja 

kymmenes ja kaikki muut sadat hiihtivät yhdessä tai yksin. 

Mehutauolla oli parasta seurata perhekuntaa, joka oli kantanut jäälle pallogrillin ja puutarhakalusteet. Nuorimmat pilkkivät ja osa vanhemmista otti aurinkoa. 

Asiakkaille totesin, että ei ainoastaan Espanjassa ole valkoisia rantoja, 

meillä ne ovat vain hieman erilaisia. 

Mun mielestä parempia! 

Sama on mainittu kuvan keinoin www.onlyinlapland.com nettisivujen facebook-sivustolla. 

Kuvatekstinä: This is what white beaches really mean. 

Kiistääkö joku?